Putkelta ajo – aja tehokkaasti irti satulasta

Putkelta ajo on yksi pyöräilyn avainelementeistä. Seisten tai satulasta irti ajamista voi hyödyntää monin eri tavoin.

Pyöräilyn eri ajoasennoilla on useita vakiintuneita ja aika humoristisiakin nimiä. Ajetaan ”nenä mutkassa”, ”alaotteelta”, ”putkelta”, ”lepuuttajilta” ja vaikka mitä. Tässä jutussa pureudumme putkelta ajamisen saloihin. Sillä tarkoitetaan seisten tai satulasta irti ajamista.

Kyse on vieläkin haastavammasta tekniikkamuodosta kuin satulasta ajaminen. Seisaaltaan ajamisessa ei ole olemassa samalla tavalla yhtä oikeaa tyyliä kuin istualtaan ajettaessa. Sen vuoksi jokaisen on erittäin tärkeää löytää oma taloudellinen ja tehokas tapansa.

Putkelta ajo on mitä mainioin tapa motivoitua kokonaisvaltaisen lihaskunnon harjoittamiseen. Viimeistään tämä tekniikan muoto pakottaa ymmärtämään keskikehon lihasten merkityksen pyöräilijälle.

Keskivartalon väsyessä on täysin mahdotonta ajaa tehokkaasti putkelta. Muistan itse, kuinka pitkien, mäkisten kilpailujen jälkeen vatsan ja selän lihakset olivat täysin kosketusarat, vaikka oli helppo kuvitella tehneensä pääosan työstä jaloilla.

Putkelta ajoa kannattaa opetella hyödyntämään eri tavoin ja eri tilanteissa:

Loppukiri putkelta, kun myös aerodynamiikalla on suuri merkitys

Ylämäkeen

• kiihdyttäen
• vauhtia ylläpitäen
• lihaksia rentouttaen

Tasamaalla

• kiihdyttäen
• vauhtia ylläpitäen
• lihaksia rentouttaen

Loppukiri

Oli laji mikä tahansa, loppukiri ratkaisee usein todella paljon. Pyöräily on erityisen kuuluisa raivoisista loppukirikamppailuista, joissa urheilijat taistelevat suuressa ajajaryhmässä toisiaan vastaan. Jokaisella pyöräilijällä on oma tyylinsä myös kirissä, mutta tietyt perusperiaatteet on hyvä hallita.

•  Suora linja on lyhin matka paikasta a paikkaan b. Tämä pätee myös kirissä, joten pyörän tulisi kulkea mahdollisimman suoraan. Pyörä voi ja sen kuuluukin liikkua sivuttaissuunnassa, mutta ei mutkitella.
• Mitä pienempi koko, sitä pienempi ilmanvastus. Tämä pätee kaikenkokoisiin pyöräilijöihin. Ylävartalon tulisi olla hyvin matalalla ja ideaalitilanteessa pää, hartiat ja selkä muodostavat tasaisen pinnan. Vauhdin noustessa myös ilmanvastus kasvaa, ja pienet seikat muuttuvat entistä ratkaisevammiksi.
•  Välitys tulisi valita niin, että jalat eivät lyö tyhjää, mutta toisaalta pyöritysnopeus ei myöskään putoa liian hitaaksi. Ei autokaan kiihdy viitosvaihteella liikennevaloista. Pyörityksen tehokkuus on ehdottoman tärkeää, eli vedon pitää säilyä koko ajan tasaisena. Puutteellinen pyöritystekniikka aiheuttaa pyörän heilumista ja pahimmassa tapauksessa sen, että takapyörän kontakti tien pintaan menetetään ja pyörä ikään kuin pomppii.
• Voima lähtee jaloista ja keskivartalosta. Ylävartalon tulee kuitenkin tukea tätä työskentelyä. Kädet puristavat tehokkaasti ohjaustankoa, ja käsillä vuorotellen vedetään ja työnnetään jalkojen pyörityksen tahdissa. Oleellista on, ettei kehon ja pyörän välinen tiukka puristus herpaannu missään vaiheessa. Tätäkin ominaisuutta pitää harjoitella mahdollisimman monipuolisesti.
• Tien varsien kyltit toimivat hyvinä kirimaaleina. Myös kiihdytykset risteyksistä ja liikennevaloista ovat oivia spurtin paikkoja. Suurempien ryhmien loppukirejä varten on hyvä hakea tuntumaa ryhmässä kirimiseen myös porukkalenkeillä. Toki on täysin eri asia kiriä, kun väsymys jo painaa ja panokset ovat kovemmat ja muutkin ympärillä olevat pyöräilijät ovat väsyneitä.

Ylämäki

Ylämäkien ja vuoriston herruus on kova valtti pyöräilijälle. Suurten ympäriajojen vuorietapit ovat meille kaikille tuttuja televisiosta, ja kukapa ei olisi harjoituslenkeillään kuvitellut olevansa joku vuorien valloittajista.

Ylämäkiä ja niissä käytettäviä tekniikoita on toki monia mutta ainakin seuraavat seikat kannattaa opetella.

• Ylämäkeen ajettaessa aerodynamiikalla ei ole niin suurta merkitystä. Paljon tärkeämpää on löytää ajoasento, jossa on helppo hengittää ja hyödyntää kehon omaa painoa polkimien päällä tanssahteluun.

Vauhtia kiihdytettäessä ylävartalo osallistuu samalla tavalla työskentelyyn kuin esimerkiksi loppukirissä, mutta ylävartaloa pidetään pystymmässä asennossa, lantio on enemmän polkimien päällä ja näin ollen kehon massaa hyödynnetään tehokkaammin painettaessa polkimia alaspäin.

Lyhyessä ylämäkispurtissa voidaan myös pitää käsiä tangon alaotteella, koska silloin saadaan paras hyöty vatsan, selän ja ylävartalon lihaksista. Tätä tekniikkaa käytetään kuitenkin harvoin silloin, kun nousu on todella pitkä. Yleisemmin kädet ovat jarrukahvoilla ja ylävartalo pystymmässä sekä lantion kulma avoimempi myös satulasta poljettaessa.

Loppukiriin ja aika-ajoon nähden yhdistävä tekijä on pyörityksen ja vedon tasaisuus eli jalkojen tulee säilyttää koko kampikierroksen ajan tehokas puristus.

• Vauhtia ylläpidettäessä tilanne on hieman toinen. Ajoasennon osalta pätevät samat säännöt eli ylävartalo voidaan nostaa pystyyn ja tuoda lantiota eteen. Suurimpana erona on ehkä se, että käsien ei ole pakko osallistua samalla tavalla työskentelyyn kuin kiihdyttäessä vaan kädet voivat olla suorana, kyynärpäät lukossa ja ylävartalon paino voi nojata käsille.

Toinen merkittävä ero on, ettei pyörityksen tarvitse olla sataprosenttinen vaan vetovaihe voidaan jättää vähemmälle. Pääasiallisena voiman lähteenä käytetään painon siirtoa jalalta toiselle.

Tämän tekniikan omaksuminen vaatii harjoittelua ja juuri itselle oikean ajoasennon löytämistä. Alkuun pyörä voi tuntua hyvin huteralta, kun kädet eivät toimi joustona. Siksi kannattaakin aloittaa totuttelu varovaisesti ja hakea itseluottamusta omaan tahtiin. Tämä ajotekniikka on äärimmäisen tehokas tapa edetä samalla energiaa säästäen.

• Kolmas ylämäkeen liittyvä tekniikka liittyy jalkojen rentouttamiseen. Voi kuulostaa suhteellisen hölmöltä yhdistelmältä, että ajetaan ylämäkeä ja rentoudutaan samalla, mutta se on mahdollista. Tämä tekniikka ei luonnollisestikaan toimi seinäjyrkissä nousuissa vaan ainoastaan pidemmissä, hieman loivemmissa nousuissa.

Suoritus on muuten teknisesti täysin identtinen edellisen kappaleen ylläpitopoljennan kanssa, mutta siinä otetaan lyhyempiä pyrähdyksiä satulasta irti palaten jälleen istumaan.

Jalkojen puutuneisuutta voi vähentää myös esimerkiksi sillä, että poljetaan välillä jalkaterät mahdollisimman suoraan alaspäin eli varpailla ja seuraavalla kerralla vastaavasti kantapäät mahdollisimman alhaalla.

Ammattilaispyöräilijöistä Alberto Contador on loistava esimerkki polkimilla tanssahtelusta ja alati vaihtuvasta ajotekniikasta. Hän käyttää erittäin tehokkaasti kaikkia kolmea putkelta ajon muotoa tilanteen mukaan.

Jalkojen puutuneisuutta voidaan vähentää myös sillä, että vaihdetaan välitystä riittävän usein ja uskalletaan käyttää vauhdin ja tuskatason niin salliessa myös todella raskaita välityksiä pitkän ylämäen aikana, jolloin liikenopeus on hyvin verkkainen.

Kannattaa kokeilla rohkeasti ja hakea sitä omaa pyörän selässä tapahtuvaa rentoutusjumppatyyliään.

Tasamaa

Onko järkevää, tehokasta tai tarpeellista kiihdyttää putkelta ajaen tasamaalta? Eikö kaikkien aika-ajoon liittyvien artikkeleidenkin mukaan ole tehokkaampaa ajaa satulasta istuen aerodynaamisessa asennossa?

Pitää paikkansa, mutta valitettavasti on paljon tilanteita, joissa satulasta istuen ei yksinkertaisesti ehdi mukaan. Pyöräilyhän on siinäkin hyvin kiehtova laji, että yhden pitkän kilpailun aikana tarvitaan niin kattavasti kaikkia urheilijan ominaisuuksia: räjähtävyyttä, kestävyyttä ja voimaa. Maksimaalisen nopeuden saavuttaminen vaatii lähes poikkeuksetta ainakin hetkellisen kiihdytyksen putkelta.

• Tasamaalla tapahtuva kiihdytys on täsmälleen kuin loppukiri. Ainoa merkittävä ero on, että tämä kiihdytys tulee tehdä vielä energiaa säästäen, koska kiihdytyksiä saattaa joutua tekemään kymmeniä, ellei satoja jäljellä olevien kilometrien aikana.

Ryhmässä ajettaessa kannattaa myös ehdottomasti ottaa kaikki hyöty irti peesistä ja oikeaan suuntaan menevistä letkoista. Pyöräilijäjoukkohan on kuin ryhmä hissejä, joista osa on matkalla kohti kärkeä ja osa valuu alaspäin kohti ryhmän häntää. Kun osaa valita ryhmän oikein, säästää paljon energiaa. Ylävartalo matalaksi, sopiva välitys, pyörä suoraan ja tasainen veto – siinä se on.

•  Vauhdin ollessa maltillisempi voidaan putkelta ajaa myös tasamaalla kiihdyttämättä. Sen verran erilainen tilanne kuitenkin on vuoristoon verrattuna, että ylävartalon asento ja ote tangolta pitää harkita tarkkaan. Vauhdin ollessa todella kova ei kannata nostaa ylävartaloa pystyyn vaan pysyä matalana.

Aiemmin mainittu kädet lukossa -tyyli voidaan toteuttaa myös alaotteelta ajaessa. Näin ollen on mahdollista ajaa pelkkää kehonpainoa hyödyntäen ja antaa reisien takaosien levätä. Ylävartalon kuormituksen minimoinnin kannalta on parempi siis laittaa kädet kyynärpäistä lukkoon sen sijaan, että pitäisi käsiä staattisesti vähän koukussa.

• Ensin kiihdytetään, sitten ylläpidetään ja lopulta siirrytään rentoutumisen pariin. Jalkojen rentouttaminen kovankin rasituksen aikana onnistuu erinomaisesti lyhyillä putkella-ajo pyrähdyksillä. Itse olen suosinut tasamaalla tämän toteuttamista niin, että vaihdan todella raskaan välityksen, jolloin pyöritysnopeus on mahdollisimman matala.

Ryhmässä ajettaessa voidaan pitää myös käsiä jarrukahvoilla, jolloin ylävartalo nousee ylemmäksi ja on helpompi havainnoida ryhmän liikkeitä sekä nähdä pidemmälle eteenpäin.

Pieni varoitus on kuitenkin paikallaan. Täysin lukitut kyynärpäät hidastavat reagointikykyä ja näin ollen lisäävät kaatumisen riskiä esimerkiksi väistötilanteissa ja yllättävissä jarrutuksissa.

Tasaisella ajettaessa putkelta ajaminen ei ole koskaan se tehokkain tapa edetä, mutta kokonaisrasituksen ja lihasten rentouttamisen kannalta on erittäin suositeltavaa nousta hetkittäin irti satulasta.

2 Christianin harjoitusta

1. Suomen maanteillä on pyöräilijän kannalta kiitettävä määrä aurauskeppejä. Näiden keppien avulla on helppo rytmittää ajamista. Ota tavaksi pyöräillä välillä niin, että ajat joka toisen keppien välin satulasta ja joka toisen taas putkelta. Vuorottele putkelta ajaessasi jutussa mainittuja ajomuotoja. Tasaisella kiri tai kiihdytys, seuraavaksi ylläpito, sitten rentoutus. Vastaavasti ylämäkiin kiihdytys, ylläpito ja rentoutus.

Yksi asia on varma. Se tuttu ja turvallinen peruslenkki tuntuu ihan eri tavalla jaloissa, vaikka et tekisi tätä harjoitusta kuin vaikkapa 2×10 minuuttia. Kannattaa kokeilla.

2. Toinen hieman radikaalimpi muoto on yksinkertaisesti ajaa todella pitkiä matkoja seisten, maastosta riippumatta. Kehon väsyessä tekniikka hioutuu väkisin energiatehokkaampaan suuntaan, ja paino siirtyy enemmän keskiön päälle.

En tarkoita, että tulisi ajaa putkelta tunnista toiseen, mutta kokeilepa vaikka yhtäjaksoisesti 10–15 minuuttia, niin varmasti tunnet sen kehossasi

Julkaistu alunperin Pyöräily+Triathlonissa 2/2014