Kaisa Sali lunasti paikkansa Havaijin Ironmaniin – rasitusmurtuma parantunut

Kaisa Sali Ironman Cairns
Lukulistalle
ClosePlease login

Suomen ykköstriathlonisti Kaisa Sali jatkoi vahvoja pitkän matkan kisojaan Australian Cairnsissa. Hän nousi juoksussa 14 sekunnin päähän kakkossijasta ja varmisti tavoittelemansa paikan Ironmanin maailmanmestaruuskisoihin Havaijin Konalle.

Kilpailun päättänyt maraton kulki kolme sekuntia yli kolmen tunnin. Kaisa Salin viime kauden päätavoitteessa laavasaarella vaivannut jalan rasitusmurtuma sekä siitä seuranneet sivuoireet ovat parantuneet.

Cairnsissa 3,8 kilometrin uintiin toivat haasteita aallot. Sali on tällä kaudella harjoitellut niukasti avovesiuintia, ja uinnissa kisan kärkikaksikkoon kertyikin eroa 5–6 minuuttia.

Hänen miehensä Markus Sali raportoi koitoksen kulusta Pyöräily+Triathlonille.

– Uinnin jälkeen Kaisa jätti nopeasti muut hänen kanssaan rantautuneet naiset, muttei kuitenkaan saanut edellä olevia kiinni, joten hän jäi ajamaan täysin yksin. Kerran noin 80 kilometrin paikkeilla pystyin huutamaan eron kärkeen, mutta muuten Kaisa ajoi yksin ja pimennossa kilpailun edistymisestä. Melko kovassa vastatuulessa kohti Cairnsia eroa kertyi kärkeen.

180 kilometrin pyöräilyn Kaisa Sali ajoi suurinpiirtein sellaista tehoa kuin oli etukäteen ajatellut. Osa energiageeleistä kuitenkin putosi vahingossa jossain vaiheessa pyörällä, joten energiaa hän ei saanut sisään täysin suunnitellusti.

Juoksun alussa Sali saavutti kärkeä vauhdilla. Kahdenkymmenen kilometrin jälkeen alkoivat vatsaongelmat.

– Kaisa oli koittanut juoksun alkuun ehkä hiukan liian ahnaasti paikata energiavajetta pudonneiden geelien takia. Pari kertaa hän joutui tekemään ’Konoset’ ja luonnollisesti juoksuvauhti tästä kaikesta jonkin verran kärsi. Kun vatsa rauhoittui, Kaisa yritti vielä laittaa kaiken peliin. Lopulta hän ei ihan saanut toiseksi sijoittunutta Sarah Crowleytä kiinni, Markus Sali kertoi.

Alunperin juuri kakkospaikka oli tavoitteena, koska se toisi varman pääsyn Konalle. Sarah Crowley oli kuitenkin lippunsa ansainnut jo aiemmin, joten kolmossijakin riitti.

Heti kilpailun jälkeen Salit arvioivat, että viesti talven treeneistä on selkeästi positiivinen.

– Cairns oli hyvin sellainen kuin mitä tässä vaiheessa oli odotettavissa kevään harjoittelun perusteella. Tänne ei haettu vielä kaikkein parasta kuntoa, joten harjoittellussa on tehtävissä ihan mukavasti Konaa ajatellen, Markus Sali kertoi.

Kaisa Salin aika 8.53.51 jäi viitisen minuuttia koitoksen nopeimmasta naisesta Uuden-Seelannin Teresa Adamista.

Tulokset, Ironman Cairns 2019